Hei! Sain yhteistyö merkeissä Deseniolta muutaman sisustusjulisteen. Mulla oli itseasiassa huoneessa ollut meneillään jo helmikuusta lähtien seinäprojekti, kun annoin pois vanhan Ikean "pariisi" - tauluni. Suuri ja synkkä taulu alkoi kyllästyttää ja olinhan katsellut sitä huoneeni seinällä jo melkein viisi vuotta.


Oli oikein ihanaa päästä selailemaan nettisivuja ja oli vaikeaa valita lopulta just ne julisteet mitä halusin ja mitkä myös sopis mun seinälle. Itse valitsin kaikki tästä ja kehykset mulla olikin jo erikseen Ikeasta. Valitsinkin julisteiden koot kehyksien mukaan. Desenioltakin voi tsiigaa kehyksiä, siellä oli muutamia joita himoitsin mutta ainakin nyt noi mustat peruskehykset kelpaa tosi hyvin.

Erityisesti ihastuin luontoaiheisiin julisteisiin ja multa löytyykin niitä muutama. Kaikki tauluthan siis ei päätynyt tuolle seinälle, vaan pääsee myöhemmin toiselle seinälle kunhan saan revittyä mun vanhat liitutaulutarrat veke siitä. 








Mites teillä on hoidettu nämä sisustusasiat? Omaan kotiin muuttaessani haluisin varmaan jokaikiselle seinälle jonkun oman "teeman", kumminkin siten, että ne sopivat kaikki jotenkin yhteen. Jos joku innostui julisteista, kannattaa mennä tsekkailemaan sivuja, Deseniolta löytyy usein kaikkia hyviä tarjouksia! 

Mullakin olisi tarjota teille alekoodi, jolla saa -25% alennuksen Desenion nettikaupassa.
Alekoodi on NEWDAY25 ja toimii 8.-10.8.¨

xx Saara

* Toteutettu yhteistyössä Desenio.fi'n kanssa.
SHARE 2 comments

Add your comment

  1. Oi miten ihania sisustusjulisteita Deseniolta!<3 Desenio on yks mun lemppari verkkokaupoista :')

    VastaaPoista
  2. Voi eii ihan super kivoja noi julisteet!! Rakastan itekkin kaikkia luontoaiheisia tauluja ja julisteita, ja on tullutkin hamstrattua muutama kun on itelläkin pieni hitaasti etenevä seinäprojekti päällä tänä vuonna :D

    https://byerikaxxx.blogspot.fi/

    VastaaPoista

© Saara Kia · THEME BY WATDESIGNEXPRESS