19

by Saara, 9.30

Tänään mä täytän 19 vuotta. Sen kunniaksi ajattelin jakaa teille 19 asiaa, jotka 19 vuotta on minulle opettanut. Lyhyen ikäni aikana en paljoa ole ehtinyt oppimaan, mutta jotakin on kumminkin matkan varrelle tarttunut. Koska synttärisuunnitelmissa tänään tiistaina ei olekaan muuta kuin pitkä päivä koulua ja illalla kiinalaisen tilaamista kotiin, eiköhän mennä elämänohjeisiin:



Ole aito. Mikään ei ole parempaa kuin se että voi olla oma itsensä.

Ole spontaani ja sano uusille mahdollisuuksille kyllä. Niin paljon hauskoja ja ikimuistoisia juttuja on tullut tehtyä sen takia että on pystynyt heittäytyä asioihin. Joskus siis kannattaa vain ajatella että miksi ei?

Älä murehdi asioista, joille ei voi enää mitään. Ei kannata murehtia esimerkiksi mällätyn auton perään vaan ottaa opiksi ja uskoa niitä peruutustutkia.

Älä mene vihaisena nukkumaan. Tämän mun vanhemmat joskus aikoja sitten opettivat mulle ja sen mukaan on elelty. Oikeasti hyvä ohje sillä aamulla voit aloittaa taas täysin uuden päivän.

Hymyile mahdollisimman paljon, se voi jopa tarttua.

Ole mieluummin se, joka kiitti. Tähän tietty pätee myös sanonta "ole mieluummin se, joka hymyili kun se joka ei hymyillyt takaisin". Aina, aina pitää kiittää. Ihan sama onko se kaupan kassa vai se, että joku pitää ovea auki. Kiitä, se saa sunkin päivästä paremman.



.
Jos et saa koulussa hyviä arvosanoja, ei se tarkoita ettetkö olisi älykäs. Kouluarvosanat ei todellisuudessa kerro paljoakaan sinusta ihmisenä.

Aina ei ole pakko jaksaa. Elämässä tulee vaiheita kun kaikki väsyttää ja ahdistaa. Ei ole siis pakko jaksaa raahautua joka perjantai baariin vaan koska muutkin menee. Välillä tekee ihan hyvää sanoa ei ja raahautua sänkyyn katsomaan netflixiä.

Ei ole olemassa täydellistä elämää, joten sitä on turha havitella. Ainakin jonkun toisen elämä saattaa näyttää täydelliseltä esimerkiksi instagramin läpi, mutta totuus voi olla aivan eri.

Puhu sua askartavista asioista. Mitään ei kannata jäädä itse vatvomaan. Jos joku asia ärsyttää - puhu siitä.

Älä ole jonkun kanssa vaan koska teillä on liikaa historiaa. Tämä pätee niin ystäviin kuin myös kumppaneihin. Joskus sitä vaan kasvaa erilleen ja se saattaa olla joskus jopa hyväkin asia.

Koita löytää jotain positiivista kaikesta. Ihan sama kuinka kauheaa jokin asia olisi, ajattele että ainakin opit jotakin.

On okei tehdä joskus virheitä, niistä oppii.

Älä anna kenenkään kävellä sun yli. Oo tarpeeksi rohkea sanomaan vastaan kun sua yritetään käyttää hyväksi.



.
Tee palveluksia muille, et voi ikinä tietää millon sä tarvitset joltain vastapalvelusta.

Asioilla on tapana järjestyä, kuulostaapa kliseeltä mutta pitää ihmeen hyvin paikkaansa. Älä siis murehdi turhaan, yleensä kaikki järjestyy.

Älä sano tai ajattele pahaa ihmisistä, ketä et tunne. Ketään ei voi ulkonäön tai kuulopuheiden perusteella luokitella tietynlaiseksi ihmiseksi.

Älä jää työhön josta et pidä. Teet töitä suurimman osan sun elämästä? Miksi siis haaskata aikaa sellaiseen työhön tai ammattiin jossa et oikeasti viihdy?

Matkusta, se avartaa. Ja matkusta nuorena, koska jos ei nyt niin millon sitten?

xx Saara
SHARE 2 comments

Add your comment

  1. Tosi paljon onnea :D Ihana postaus ja hyviä opetuksia sulla on kertyny vuosien varrella :)

    VastaaPoista

© Saara Kia · THEME BY WATDESIGNEXPRESS