.
Moikka! Mulla on ollut nämä aivan upeat kuvat bloggerin suunnitteluboxissa jo todella kauan. Kuten olen jo varmaan monta kertaa sanonut, oltiin Teneriffalla viime kuussa ja päätettiin vuokrata hotellin sijaan aivan oma villa. Haluttiin vähän erilainen loma kuin yleensä, joten vuokrattiin myös auto, pyörät ja skootteri että kaikki pääsisivät liikkumaan saarella. Tämä kombo oli todella hyvä päätös ja nautittiin lomasta aivan eri tavalla ja omassa rauhassa!





.
Villa oli juuri sellainen, millaiseksi se oli kuvailtukin. Oltiin etukäteen tietoisia hieman karusta näköalasta, mutta kunhan keskitti katseensa merelle ja aivan upeaan aurinkolaskuun, emme meinanneet edes huomata tyhjää aluetta villamme alapuolella. Ihastuimme talossa ensinnä sen isoon terassiin ja "infinity" altaaseen. Meillä jokaisella oli myös omat makkarit ja jokaisella oli oma parveke. Mulla ja Elinalla oli aivan upea näköala huoneestamme, sillä ikkunoiden tilalla oli suuret lasiovet parvekkeelle.



.
Itse vuokraukseen olimme tyytyväisiä. Olimme yhteydessä meidän AirBnB hostiin Mihailiin jo ennen lomaa monestakin asiasta, esimerkiksi kysyimme hyviä liikkeitä vuokrata auto.  Paikan päällä Mihail toi meille viiniä villalle ja hänen työntekijät muun muassa lähtivät heittämään yhtä meistä kauppaan. Kaikinpuolin meille jäi todella hyvä fiilis AirBnB:n kautta vuokraamisesta!

Onko teillä omia kokemuksia kämppien vuokrauksesta lomalla?

xx Saara
SHARE 2 comments

Add your comment

  1. Hei mielenkiintoinen postaus! Oon monesti hsrkinnut tota AirBnB:tä mutta ei ole vielä toistaiseksi tullut testattua. Kiva kuulöa että teillä oli onnistunut kokemus<3

    Elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Mun mielestä parempi vaihtoehto hotellille. :)

      Poista

© Saara Kia · THEME BY WATDESIGNEXPRESS